tiistai 22. maaliskuuta 2016

Mahtava maaliskuu

Öisin on ollut napakoita pakkasia, vaikka aurinko päivällä paistaakin - niinpä on ollut mahtavat ulkoilukelit sekä jäällä että hangilla. Vilpun kanssa ollaan lenkkeilty pitkin peltoja ja metsiä ja käyty potkukelkkailemassa jäällä monena päivänä, niin myös tänään. Menimme Lahnajärveltä Kivijärven puolelle ja kerrankin olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä Papinojan sulaan lensi kaksi joutsenta. Kelkkailin lähemmäs, sidoin Vilpun rantakoivuun ja menin lähemmäs ottamaan kuvia. Zoomobjektiivia minulla ei ole, mutta yllättävän lähelle joutsenet minut päästivät ja sain otettua kuvia 100 mm:n putkella. Taisivat joutsenet olla väsyneitä lentomatkasta, sillä ne eivät välittäneet sen enempää minusta kuin rannalla haukahtelevasta Vilpusta. Joutsenet nousivat vedestä jäälle sukimaan sulkiaan ja kävivät sitten nukkumaan ilta-aurinkoon. Jätimme pariskunnan lepäämään ja potkuttelimme takaisin Lahnajärven kautta kotiin. Tiellä ei enää lunta ole, joten kelkkaa joutuu kantamaan, mutta onneksi rannasta kotiin on matkaa vain pari-kolmesataa metriä.