sunnuntai 30. elokuuta 2015

RTK1


Tänään Vilppu kävi rallytokoilemassa Hollolassa koulutustunnuksen arvoisesti!

Vilpun pistesaalis oli 97/100 pistettä ja kolme pistettä lähti siis ihmeellisestä mielenhäiriöstä maahanmenossa. Yleensä maahanmeno on Vilpun bravuuri, mutta jostakin syystä tänään ei ihan ajatus mennyt yksiin.

Erinomainen pistesaalis näin viimeisistä alokkaan kilpailuista, nyt jatketaan rallyilyä avoimen luokan rallyryhmässä ja katsellaan jatkoa :)

Videon laatu on taas 1080p :)

keskiviikko 19. elokuuta 2015

'Cause you're a famous girl

Vilppu on päässyt jälleen mallihommiin ja tällä kertaa löytyykin Kennelliiton Facebookista! Vähän yritin kaupata tätä blogia kuvan ottajalle, jotta saataisiin näitä otoksia enemmänkin esille, mutta toistaiseksi ei vielä tärpännyt.

Rallytokossa jatketaan edelleen RTK1:sen metsästystä eli Orimattilasta hylätty tulos. Jäi hieman syy epäselkeäksi, mutta tällä kertaa näin. RTK1:stä lähdetään kuitenkin metsästämään nyt ihan kohta koittavista Imatran kisoista, jospa sieltä tärppäisi!

Eipä sitä kuitenkaan hirveästi hienohelmailemaan ruvettu, sillä käytiin koko konkkaronkka tänään Savitaipaleen Orrainpolulla pienellä päiväretkellä.