maanantai 20. lokakuuta 2014

Mitä olen kokenut koirien parissa...

- olen todistanut useamman pentueen syntymän, ja ollut itsekin vahtimassa erään nartun synnytystä - tuloksena 8 tervettä pentua
- olen tutustunut älyttömän moneen ihmiseen, joita ilman en olisi tutustunut tarkemmin tiettyihin rotuihin, tack!
- olen rakastunut koirien kautta valokuvaamiseen ja koiravalokuvauksesta en luovu ;)
- olen oppinut paljon!

- olen Lappeenrannan agilityn juniorimestari joltakin määrittelemättömältä vuodelta :D
- olen saavuttanut junioreiden open sm hopea- ja pronssimitalit
- olen ollut lähellä saada Irwille viimeisen agilityvalion arvoon oikeuttavan tuloksen, edelleen harmittaa ylimääräiset kaarrokset!
- olen kisannut virallisissa kisoissa koiralla, jonka kanssa en ollut tehnyt ennen tätä yhtään rataa
- olen ollut seuraamassa agilityn maailmanmestaruuskisoja niin Suomessa, Ranskassa kuin Italiassakin

- olen esittänyt koiria roturyhmistä 1, 2, 3, 4, 5, 7, 8 ja 9
- olen pyörähtänyt messarin isossa kehässä Vicwayn kasvattajaryhmän apuna
- olen ollut näyttelymatkoilla niin Ruotsissa, Venäjällä, Virossa kuin Tanskassakin - ja näistä kaksi reissua on suuntautunut maailmanvoittajaan
- olen ollut junior handlerissa palkinnoilla saman omistajan kahdella eri koiralla, australiankelpiellä ja schipperkellä (superkiitos Leena!)
- olen ollut kahdessa mätsärissä junnutuomarina

- ottamiani kuvia on julkaistu niin internetjulkaisuissa kuin lehdissä
- ensimmäinen kansikuva oli Bortsu ja Kelpie Uutisten numerossa 3/2014
- viisi ottamaani kuvaa on julkaistu Hannes Lohen koirien geenitutkimuksen nettisivuilla

Varmasti olisi vielä paljon lisääkin, mutta nämä asiat tulevat heti mieleen kun alan miettimään. Paljon on vielä kokematta sen oman pennun myötä, mutta eiköhän tämäkin asia tässä korjaudu ;)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Gimme five


Onnea on syli täynnä hepuloivaa kelpiepentua, joka söisi mielellään nenän, hiukset ja kaulahuivin samalla. Pentukuume nousee tämmöisten suloisuuksien takia kyllä ihan kiitettävästi. Ihana pentu! ♥

Tänään nousi myös agilitykuume Kiitorekun uuden hallin avajaiskisojen myötä. Kävin talkooväkenä paikalla ja ihan harmittaa, ettei harrastuskaveria tällä hetkellä ole. Superhyvä pohja eikä siitä 10 asteen lämpötilasta talvellakaan mitään haittaa olisi ;)


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

We made a promise to never get old

Sitä mennään kohta ja kovaa, Vilpulla vaihtuu nimittäin treenipaikka!



Uusi, kohta vanhaksi jäävä, ryhmä ei ollut ihan se ongelmaton muutos kuluneena syksynä. Aikamoista takapakkia otettiin muutama viikko sitten, kun Vilpun kimppuun hyökkäsi lenkillä irtokoira. Mitään sen pahempaa ei kuitenkaan käynyt, mutta koiran luotto siihen, ettei kukaan tule luokse otti kyllä pienen kolauksen. Tämä on heijastunut myös treeneihin, tosin vaikutusta on varmasti myös enteilevillä juoksuilla.


Mitäpä muuta oikeastaan. Allekirjoittanut sai ensimmäisen kansikuvansa perjantaina Border & Kelpie Uutisiin! Kuva on yksi suosikeistani, joten paremmin ei olisi voinut sattua. Lisäksi on tiedossa muitakin kuvajulkaisuja tälle syksylle, ulos on tullut jo Lappeenrannan Agilityurheilijoiden ja Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen lehdet. Muutamia odotellaan vielä :)

Omaan kämppään muutto meni pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta aivan loistavasti. Tulee kyllä päivittäin mietittyä, että koira toisi kyllä aivan loistavaa seuraa ja rytmitystä arkeen. Nyt, kun tulevan periodin lukujärjestys on ulkona, niin olisi sinne ihan helposti saanut pennun tälle syksylle ujutettua, mutta alkuperäiseen suunnitelmaan on sen verta asennoiduttu. Pentukuume on niin älytön. Kuka lahjoittaisi kärsivällisyyttä? ;)