sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Many days fell away with nothing to show

Vilppu on ollut nyt treenitauolla, mutta Irwi on ilmoitettu viimeiselle matkalleen - agilitykisoihin Turkuun. Ohjaaja vaan meni telomaan itsensä tässä viikonloppuna, joten starttaaminen ei ole varmaa. Irwihän kävi juoksemassa hienosti sm-joukkueessa tuloksen - pitkästä aikaa -, mutta joukkue jäi kauas kärkikahinoista. Hieno pappakoira silti!

Itse olen hieman miettinyt, pitäisikö minun ja Irwin käydä juoksemassa vielä yhdet epikset ja sen jälkeen laittaa treeniliivi virallisesti naulaan. Hirveä hinku mulla on radalle - tai edes treenaamaan!! -, koiran odottaminen on jotain aivan hirveää! :)

Pentukuumeilen tällä hetkellä taas ihan urakalla, eräästä nartusta on tullut muuten superhieno tässä tämän vuoden puolella, ja koitan lievittää kuumeilua keksimällä tulevalle pennulle nimeä. Ainut vaan, että joudun ottamaan 95 koiraa - tai antamaan useampia nimiä koirille.. :D Miten niin tylsää?

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kelpiemökkeilyä




Lähdettiin keskiviikkoaamuna Ellan & Elvin sekä Veeran & Donin kanssa ajamaan kohti Keuruuta ja kelpieiden kolmen päivän mökkeilyriehumista. Napattiin Mikkelistä kyytiin vielä Hanna ja Luka, tilaihme-Nissan osoitti tässä vaiheessa olevan aika... täynnä.

Keuruulla meitä vastassa oli Emma & Kiusa sekä Sini & Jehna, joista jälkimmäiset joutuivat valitettavasti lähtemään jo torstaina takaisin kotiin - mutta hauskaahan riitti koko ajan.

Lähdin itse mukaan kameramieheksi ja seuraksi. Hannan 24-105mm F4L oli aika ihana uusi tuttavuus, taitaa tulla semmoinen seuraavaksi sitten! :) Uutta runkoa olen hankkimassa vasta ensi keväänä.


maanantai 15. heinäkuuta 2013

Where did my angel go?


Pieni "näätäeläin" tuli eilen viikon ajaksi ilahduttamaan valkoisen tiilitalon arkea. Ollaan hipsitty jo käymään rannassa, aallot oli muuten hurjan pelottavia :)

Irwi on kyllä kevään jälkeen alkanut menettää kuuloaan, esimerkiksi selän puolelta kutsuttaessa ei tahdota enää kuulla - omasta tahdostaan vai ei, siinäpä vasta kysymys.

Otin eilen kolmesta hypystä rimat pois ja pyöritin pari kierrosta ympäri siivekkeiden. Ihana. ♥


lauantai 13. heinäkuuta 2013

6v. Vilburt!


Vilppu 6v.!

Onnea myös pentuesisaruksille Timpalle ja Pepille! :)

perjantai 5. heinäkuuta 2013