sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Saavutukset vuodelta 2010 & tavoitteet vuodelle 2011

uusia tuulia kohden
Tää vuosi oli hyvin hiljainen agilityn suhteen, mutta junior handlerin kannalta sitten hieman edellisvuosia aktiivisempi vuosi. Mulla ei ollut tälle vuodelle erityisempiä tavoitteita, koska nuorten SM agility meni lomamatkan takia ohitse ja lisenssiä en viitsinyt "turhan takia" hankkia, kun olisi muutenkin virallisten kisojen kanssa ollut hyvin harvaa kisaamista.

Agilitytreenejä tänä vuonna on virallisesti olleet vain yhdet ja epävirallisissa agikisoissa käytiin pyörähtämässä kerran. Loppuvuodelle voisi asettaa tavoitteeksi käydä treeneissä useammin sekä loppuvuoden epiksiäkin voisi kierrellä, mikäli koira olisi niinä päivinä kotona.

Virallisia junior handler -kisoja oli Lappeenrannassa x2 sekä Kouvolassa ja menestystä tuli Lappeenrannasta, sijoituksena JH4. Tikutakun (Laperke Cool Cat Blues) kanssa varmasti tulen kilpailemaan ensi vuonna enemmän, kun meillä tuntuu se yhteistyö ihan hyvin sujuvan. Lappeenrannassa kisakumppanina oli myös sileäkarvainennoutaja Juulia (Salasanan Kit Kat) ja Kouvolassa punainen irlanninsetteri Iris (Charmsett Betty Boop). Kaikkien kisakumppaneiden kanssa on ollut mahtavaa kilpailla ja olen kiitollinen kaikille koirien omistajille koirien lainasta! Epävirallisia JH-kisoja oli sitten kaksi (ellei tänä vuonna kerkeä mätsäreitä olemaan) ja se oli LPKYn JH seuranmestari -kisa josta sijoituksena JH4 sekä mätsärissä lyhytkarvaisen collien Milkan (Timonan Unett Uniny) kanssa ja sijoituksena JH3. Lyhytkarvainen collie onkin ollut esittämishaaveissa ja Anni mahdollistikin minulle tämän hurmaavan rodun esittämiskokeilumahdollisuuden, kiitoksia!

Muita mätsärisijoituksia en tähän hätään muista, en taida tänä vuonna kovin useasti niitä kiertänytkään. Näyttelyissä on oltu kiertelemässä ja valokuvaamassa Tanskan maalla asti. Mieleenpainuva reissu, kiitoksia matkakumppaneille!

Tavoitteita ensi vuodelle on varmasti Oulun nuorten SM agilitykilpailu -reissu ja sitä varten treenejä alle enemmänkin sekä tietenkin virallisia agilitykilpailuja! Myös Agirotuun varmasti otetaan osaa jollakin tavoin, kun tuo tapahtuma tulee Lappeenrantaan. Junior handler -kehissä käyn mahdollisuuksien mukaan ja lainakoirien etsiminen starttaa heti näyttelykalenterin varmistuttua.

Asetan yhdeksi tavoitteeksi myös käydä tutustumassa bordercollieihin sekä palveluskoiratoimintaan. Kuka tietää onko se oma rotu muutaman vuoden päästä bc vai joku muu.